Tarina nimen takana: Lojer, Loijer, Loher vai Lawyer?

Image

Tarina nimen takana: Lojer, Loijer, Loher vai Lawyer?

Lojerin historia yltää vuoteen 1919, jolloin Niilo Ranni perusti Vammalan Konepajan. Yrityksen nimen tausta ja suuntautuminen terveydenhuoltoalalle ovat sen sijaan vähän uudempi asia. Lähes puoli vuosisataa Vammalan Konepaja teki mm. maatalouskoneita ja muita hyötykoneita. Konepajan hittituotteita olivat käsipumput, joiden ansiosta olemme edelleen olemassa. Nykyään käsipumppuja tehdään Nira Pumps Oy:n toimesta. Vammalan Konepajan toiminta muuttui 1980-luvun alkuvuosina. Senaikaisen toimitusjohtajan, Seppo Suuriniemen vaimolla oli Tampereella fysikaalinen hoitolaitos, joka avasi toimipisteen myös Vammalassa. Hoitolaitoksen tarpeisiin alettiin suunnitella hoitopöytiä. Pöydät sopivat erinomaisesti myös Instrumentariumin tuotevalikoimaan, ja Vammalan Konepaja solmi yrityksen kanssa sopimuksen hoitopöytien myynnistä ja viennistä. Yhteistyö ruotsalaisen leikkauspöytien valmistukseen erikoistuneen Stille Ab:n kanssa alkoi 1980- luvun alussa yhteisellä suunnitteluprojektilla, jonka tulosta oli leikkaussalinosturi. Konepajan yritysfilosofia oli valmistaa tuotteet alusta saakka itse. Samaa ideaa toteutamme edelleen. Vammalan Konepajan osaaminen fysiatrian alalla sai näkyvän tunnustuksen, kun Ruotsin olympiajoukkue otti käyttöönsä Konepajan valmistamia hoito- ja hierontapöytiä Calgaryn olympialaisissa vuonna 1988.

Konepajasta Lojeriksi  Lojer -logot

Vuonna 1989 Vammalan Konepaja osti Muuramessa sijainneen Oy Lojer Ab:n sairaalasänkyjen valmistus- ja markkinointioikeudet. Lähes yhden yön aikana Muuramen tehtaan toiminta siirrettiin Vammalaan. Oy Lojer Ab sai nimensä perustajaltaan Kurt Lojanderilta. Vammalan Konepaja otti Lojer-nimen ensin tuotemerkikseen, ja teki sen tunnetuksi Suomessa ja maailmalla. Vuonna 2006 yritys teki brändiuudistuksen, jolloin tuotemerkistä tuli myös yhtiömme uusi nimi. Asiakkaamme ovat miettineet nimenvaihdon syytä ja sitä, että oliko Vammalan Konepaja liian vaikea nimi ulkomailla. Onhan se turhan pitkä muille kielille, mutta enemmän haasteita se aiheutti kotimaassa. Vammalan Konepaja -nimi ei oikein enää soveltunut nykyaikaista terveysteknologiaa valmistavalle yritykselle. Lojer-nimi ei varsinaisesti tarkoita mitään, mutta Lojerilla on muutamia kansainvälisiä kaimoja yritysmaailmassa. Nimi kuulostaa hauskalta erikielisten henkilöiden suussa, esim. ruotsalaiset sanovat ”loijer”, espanjalaiset ”loher” ja amerikkalaiset kuulevat sen kuin sanan ”lawyer”. Lojer-terveisin,

Ville Laine,
toimitusjohtaja

Image

  TOIMITUS

Sovimme toimitustavan tilauksellesi tarpeen mukaan - aina hoitotiloihin asti ja käyttökuntoon asennettuna.

Lisää toimituksesta »

  RAHOITUS

Hoitokalusteiden ostamisen lisäksi tarjoamme myös muita hankintatapoja kuten vuokrauksen ja leasing-sopimukset.

Lisää rahoituksesta »

  HUOLTO & VARAOSAT

Saat meiltä kattavat palvelut kuten huollot ja varaosat – myös muiden valmistajien tuotteisiin.

Lisää huollosta ja varaosista »

Tekijänoikeudet © 2023 Lojer Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.