Lojerin historia

Konepajasta terveydenhuoltolaitteiden ja hyvinvointiratkaisujen osaajaksi

Niilo Ranni perusti Vammalan Konepajan vuonna 1919. Ranni työskenteli ennen konepajan perustamista Vammalassa insinööri Lindströmin palveluksessa kehittäen tuotantomenetelmiä muun muassa puntaripainojen valmistuksessa. Ranni oli peltiseppä ja kruunarin kisälli, joka aloitti konepajatoiminnan. Konepajan toiminta heijasteli 1920-luvulla yleisiä tarpeita, joita Suomessa oli sodan jälkeen: kun tarvittiin monenlaista osaamista ja palveluita, Vammalan Konepaja pyrki niitä täyttämään. Konepajan toiminta laajeni ja jo vuonna 1922 Ranni päätti ostaa Konepajalle oman tontin asuinrakennuksineen Vammalan keskustasta.

Koneistamon ja puutyöosaston yhteyteen perustettiin vuonna 1923 oma rautavalimo, jonka myötä toimintaan tuli mukaan maatalouskoneet, joista maassamme oli niin ikään pulaa sodan jälkeen. Vammalan Konepajassa valmistettiin Niilo Rannin tuotekehitystaidon myötä alkuaikoina mitä erilaisimpia hyötykoneita kuten viljan siirtolaitteita, NIRA-kivenhiomakoneita, puuntyöstökoneita ja NIRA-silppumyllyjä. Ilman takaiskuja Vammalan Konepaja ei alkuvuosistaan selvinnyt kuten Tyrvään Sanomat vuodelta 1927 kirjoittaa:

”Tämä päivä valkeni Vammalassa synkin merkein. Noin klo 6 alkoivat liekit loimuta N. Rannin konepajassa… Mikäli saimme kuulla, olivat vakuutukset aivan mitättömät. Joten Rannille koitui satoihin ja tuhansiin nousevat vahingot."

Keskittyminen maatalouskoneisiin ja pumppuihin 1930-luvulla

Vammalan Konepajan oma valimo mahdollisti uusien valurautaisten tuotteiden kehittämisen suunnitelmasta valmiiksi tuotteeksi. Valimon myötä Vammalan Konepaja jätti kädenjälkensä suomalaiseen urheiluhistoriaan jo 1930-luvulla. Suomen Urheiluliiton ja Vammalan Konepajan välillä tehtiin vuonna 1934 sopimus, jonka mukaan Konepaja alkoi valmistaa miesten ja naisten urheilukisoissa käyttämiä työntökuulia. Kuuliin saatiin sopimuksen mukaan valaa SUL:in tavaramerkki. Sopimuksen Konepajan puolesta allekirjoitti tehtailija Niilo Ranni, SUL:in vastaava allekirjoittaja oli silloinen liiton puheenjohtaja Urho Kekkonen.

Työntökuulia tärkeämmäksi myyntiartikkeliksi ja innovaatioksi osoittautui vuonna 1934 aloitettu pihakaivonpumppujen valmistus, josta yritys tuli seuraavina vuosikymmeninä kuuluisaksi. NIRAkäsipumppuja tarvittiin runsaasti jatkosodan jälkeisinä vuosina, kun Karjalasta muuttaneille evakoille oli taattava vedensaanti Itä- ja Pohjois-Suomen uudisraivaustiloilla.

1930- ja 1940-lukujen aikana Konepaja keskittyi koti- ja maataloudessa tarvittavien koneiden kehittämiseen ja valmistukseen. Yrityksen täyttäessä 40 vuotta vuonna 1959 Tyrvään Sanomat kirjoitti Vammalan Konepajan monipuolisesta osaamisesta:

” Ohjelmaan on otettu mm. traktorivetoiset latapiikkiäkeet ja jyrät. Niin ikään on lisätty puutyökoneiden valikoimaa ja tehty entisiin parannuksia, kivenhiomakoneiden malleja on uusittu ja suunniteltu uusia tyyppejä."

Asevarikko muuttaa Vammalaan

1930-luvun lopun ja 1940-luvun ajan Vammalan Konepajankin tekemistä sääteli talvi- ja jatkosota. Kun Konepaja oli ollut toiminnassa 20 vuotta, talvisodan kynnyksellä asevarikko siirrettiin pääkaupungista Vammalaan. Asepaja I asettui Konepajan tiloihin 3.11.1939. Asevarikon tehtävänä oli aluksi kivääri m91 monteeraus ja konekivääri m09 korjaaminen. Myöhemmin asevarikko valmisti yhdessä Vammalan Konepajan kanssa konekiväärin lukon ja pistoolin osia. Vammalaan juuri sotaa ennen perustetun asevarikon on laskettu valmistaneen suunnilleen puolet viime sotien aikana ammutuista tykinammuksista. Sotien jälkeen Konepaja osallistui sotakorvauksien maksamiseen tuottamalla erilaisia koneen osia. Sota-aikaan liittyi myös Vammalan Konepajan yhtiömuodon muutos osakeyhtiöksi vuonna 1943.

Niilo Ranni johti Konepajaa yli 30 vuotta kehittäen uusia tuotteita ja tuotantomenetelmiä sen hetkisiin tarpeisiin. Ranni kuoli vuonna 1953, jonka jälkeen hänen vaimonsa Anna Ranni siirtyi yrityksen johtoon. Nainen yrityksen johtoasemassa oli 1950-luvulla erittäin harvinaista. Anna Ranni avioitui parin vuoden kuluttua Urho Kauniston kanssa, joka ottikin toimitusjohtajan aseman Vammalan Konepajassa. Vaikka yrityksen toiminta hankaloitui Niilo Rannin kuoleman jälkeen, Urho Kaunisto onnistui johtamaan yritystä karikkojen jälkeen menestyksekkäästi. Tyrvään Sanomat kirjoittaa vuonna 1969:

”Viime vuosina on ryhdytty valmistamaan erilaisia maanmuokkauskoneita, entisiä malleja on kehitetty ja parannettu. Vammalan konepaja on erikoistunut valmistamaan myös pumppuja. Ne ovatkin tätä nykyä konepajan pääartikkeli. Tehtaan tuotanto on viimeisten 10 vuoden kuluessa noin kolminkertaistunut.”

Konepajan toiminta laajeni 1950-luvun lopulla ja sillä oli tarvetta lisärakennukselle Vammalan keskustassa. Kaupunginhallitus ei lisärakennukselle rakennuslupaa myöntänyt ja niinpä laajennus tehtiin Kiikkaan vuonna 1962 Kiikan Metalli Oy:n nimisenä, jonne rautavalimon lisäksi perustettiin alumiinivalimo. Pääartikkelia, painepumppua ja alumiinirunkoista NIRA 6-pumppua alettiin viedä myös Suomen rajojen ulkopuolelle. 1960-luvun lopulla Vammalan Konepaja esitteli tuotantoaan messuilla Tukholmassa ja Oslossa. NIRA-painepumppu oli uudenlainen tuote niin Norjan kuin Ruotsinkin markkinoilla. Etenkin vuoristoisille Norjan seuduille NIRA 6-pumppua myytiin ’Hyttepumppe’-nimisenä messujen jälkeisinä vuosina hyvin. Kotimaassa NIRA 6-pumppu on kotimaassa niin ikään tunnettu vesipumppu rantasaunoissa ja öljypumppuna farmarisäiliöiden ja metsäkoneiden tankkauspumppuna. Vammalan Konepajan valmistamille pumpuille löytyi suurta tarvetta myös Afrikasta.

Kehitysyhteistyövarojen turvin konepaja aloitti kehittämiensä NIRA -kylätason pumppujen viennin Afrikkaan, aluksi Tansaniaan vuonna 1976. Afrikan markkinoille Vammalan konepajan vei silloisen Finnidan, nykyisen ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston kaivo-ohjelma. Vammalan konepaja oli yhteistyössä YIT:n kanssa ja ison yrityksen tuki antoi Konepajalle arvokasta kansainvälistä kosketusta ja kokemusta. Vammalan Konepajan pumput pääsivät esille YK:n julkaisemaan pumppukäsikirjaan, mikä osaltaan edesauttoi pumppujen myyntiä ulkomaille. Suomen kansainvälistyminen ja kansainväliseen yhteistyöhön osallistuminen alkoi todenteolla 1980- luvulla kehitysyhteistyön avulla. Vammalan Konepaja oli merkittävällä tavalla mukana tässä kehityksessä. Yritys valmisti ja toimitti kaivonpumppuja useaan kehitysyhteistyökohteeseen 1970- ja 80-lukujen aikana. Tuotekehityksen onnistumisesta kertoo se, että NIRA AF-85 suoravetokäsipumppu selvisi testivoittajana Maailmanpankin kenttä- ja laboratoriotesteissä. Pumppu oli kehitetty etenkin naisten käyttöön, ollen kilpailijoitaan keveämpi käyttää ja huoltaa. 1990-luvun alussa pumppuja on valmistettu Tansaniassa ja Ghanassa paikallisiin tarpeisiin. Kohti hyvinvointi- ja terveydenhuoltolaitevalmistusta 1970-luvun lopulla Vammalan Konepajan osaaminen levittäytyi myös hyvinvoinnin ja terveydenhuollon sektorille. Vanhusten kotihoitoon alettiin kiinnittää entistä enemmän huomiota, jolloin Vammalan Konepajan suunnittelijan omakohtaisten kokemusten pohjalta suunniteltiin potilasnostoon sopiva, mekaanisesti toimiva laite. Potilasnostolaitteesta tuli suosittu ja se oli esittelyissä Vammalan Konepajan messuosastoillakin. Vuonna 1979 Konepajan johtoon kutsuttiin Suomen Puhallintehdas Oy:n markkinoinnin ja hallinnon johtotehtävissä työskennellyt insinööri ja ekonomi Seppo Suuriniemi, jonka ensimmäisiä päätöksiä yrityksen johtajana oli hyväksyä Neuvostoliitosta tullut ensimmäinen 100 kappaleen potilasnostolaitteen tilaus. Vaikka tilauksen suuruus oli voimien koetus Vammalan Konepajalle, laitteet valmistettiin ja toimitettiin tilaajalle. Vammalan Konepajan erikoistuminen terveydenhuollon ja hyvinvoinnin laitteiden valmistajaksi oli alkanut.

1980-luvun alkuvuosina Konepaja valmisti ensimmäisen hoitopöytänsä. Toimitusjohtaja Seppo Suuriniemen vaimolla oli Tampereella fysikaalinen hoitolaitos joka avasi toimipisteen myös Vammalassa. Hänen tarpeisiinsa Vammalan Konepajassa suunniteltiin uusia hoitopöytiä. Pöydät sopivat erinomaisesti myös Instrumentariumin tuotevalikoimaan ja Vammalan Konepaja solmi yrityksen kanssa sopimuksen hoitopöytien myynnistä ja viennistä. Yhteistyö ruotsalaisen leikkauspöytien valmistukseen erikoistuneen Stille Ab:n kanssa alkoi 1980- luvun alussa yhteisellä suunnitteluprojektilla, jonka tulosta oli uusi leikkaussalinosturi. Vammalan Konepaja alkoi valmistaa pian myös leikkauspöytien lisälaitteita Stillelle. Myös hydraulinen leikkauspöytä Stille 1100 tuli mukaan valmistusohjelmaan. Tuloksellisen yhteistyön merkiksi edellisiä malleja kehittyneemmän, sähköhydraulisen Scandia-leikkauspöydän valmistus siirtyi 1980-luvun lopulla Konepajalle. Stillen myytyä pöydän saksalaiselle Berchtold Gmbh:lle, Vammalan Konepaja jatkoi leikkauspöydän valmistusta.

Stille-yhteistyön suurin yksittäinen toimitus oli 147 leikkauspöydän vieminen Thaimaahan. Vammalan Konepajan osaaminen fysiatrian alalla sai näkyvän tunnustuksen, kun Ruotsin Olympiajoukkue otti käyttöönsä Konepajan valmistamia hoito- ja hierontapöytiä Calgaryn Olympialaisissa vuonna 1988.

Apua Afrikkaan

Vaikka alkutahdit kehitysyhteistyölle lyötiin kehitysyhteistyövaroista, Vammalan Konepaja jatkoi esimerkillisesti kaivonpumppujen toimituksia itsenäisesti. Toimitusjohtaja Seppo Suuriniemi osallistui 1980- ja 1990-lukujen aikana useaan vesialan konferenssiin Afrikassa, jossa ratkottiin mantereen puhtaanveden ongelmia. Kaivonpumppujen kehitystyökin jatkui ja niistä tehtiin Afrikan oloihin ja etenkin Afrikan naisten käyttöön soveltuvia versioita. Vammalan Konepajan kehitysmaakauppa, kuten toimintaa tuolloin kutsuttiin, oli merkittävää siinä määrin, että vuonna 1991 yrityksen liikevaihdosta noin neljännes tuli kehitysmaista. 1990-luvun alussa Konepajan pumpuilla parannettiin vesihuoltoa muun muassa Keniassa, Tansaniassa ja Sri Lankassa. Vammalan Konepaja vei Afrikkaan myös pumpputuotannon osaamista. Tansaniassa ja Ghanassa alettiin valmistaa Konepajan kehittämiä pumppuja paikallisiin tarpeisiin 1990-luvulta lähtien, vaikka pumppujen osia valmistettiin yhä Vammalassa. Tansaniaan perustettu ensimmäinen tehdas osoittautui toimivaksi ja hyvän kokemuksen siivittämänä Ghanaan perustettiin vuonna 1994 toinen tehdas. Paikanpäällä pumput saivat kehuja: ”Maailmanpankin suorittamien testien mukaan nämä (pumput) sopivat erinomaisesti Afrikan oloihin.”

Afrikan oloja silmällä pitäen kehitetyt pumput saivat kehuja helppokäyttöisyytensä, huollettavuutensa ja kestävyytensä ansiosta. Tuotantolaitoksen perustaminen Afrikkaan ei sekään ollut yksiselitteisen helppo taival. Muun muassa Tansanian toiminnassa tulli aiheutti päänvaivaa: arvonlisäverouudistus sai aikaan sen, että yksi kontti kerrallaan seisoi tullissa. ”Sitten on ollut pienempiä takaiskuja kuten se, että valtionpankilta loppuu valuutta ja maksuja joudutaan odottamaan. Meidän osuutemme Suomen viennistä Tansaniaan on muuten kolmisen prosenttia; onhan se jonkinlainen saavutus keskisuurelle konepajalle. Ja se kaikkein tärkein tulos tietysti on, että noin viisi miljoonaa ihmistä pumppaa päivittäisen vetensä meidän pumpuilla." Vuonna 2003 presidentti Tarja Halonen vieraili Tansaniassa ja virallisen osuuden lisäksi presidentti kävi myös pääkaupunki Dar es Salaamissa toimivan Vammalan Konepajan Taniran pumpputehtaalla. Halonen oli tyytyväinen näkemäänsä.

”Aina mietitään, millä tavalla saadaan yrityksiä kaikkein köyhimpiin maihin, todella köyhiin. Jokainen tietää, ettei niihin mitään suurta ryntäystä ole. Vammalan Konepajan pumpputehdas on hyvä esimerkki yrityksestä, joka jatkoi Tansaniassa toimintaansa senkin jälkeen kun valtion tuki heille loppui.”

Kasvua yritysostoilla

1980-luvun aikana Vammalan Konepajan osaaminen ja tietotaito alkoi keskittyä terveydenhuollon laitteisiin. Yritysfilosofia oli valmistaa tuotteet alusta saakka itse, johon Vammalan Konepajassa olikin hyvät edellytykset: rauta- ja alumiinivalimo, painotus koneistukseen sekä koneinvestoinnit takasivat tuotannon pysymisen omissa käsissä ja osaamisen kehittämisen. Satsaukset sähkömekaniikkaan, CNC-tekniikkaan, robottihitsaukseen, toiminnanohjaus- ja suunnittelutyöhön sekä pulverimaalauslinjaan ajoittuivat 1980-luvun alkuun. Tietokoneet tulivat niin ikään kiinteästi mukaan suunnittelutyöhön: CAD-suunnittelujärjestelmää hyödynnettiin jo 1980-luvun alussa ja samaan ajankohtaan ajoittui uuden tehdashallin pystytys nykyiselle paikalleen Vammalassa. Vuonna 1989 Vammalan Konepaja osti Muuramessa sijainneen Lojer Oy:n sairaalasänkyjen valmistus- ja markkinointioikeudet ja lähes yhden yön aikana Muuramen tehtaan toiminta siirrettiin Vammalaan. Toimitusjohtaja Seppo Suuriniemen mukaan yritys pystyi tuolloin ottamaan tuotantoonsa noin 1000 sairaalasängyn valmistuksen. Yrityksessä oli tuolloin 55 työntekijää ja sen liikevaihto oli noin 20 miljoonaa markkaa. 1990-luvun alussa sairaalasänkyjen vientikohteita olivat muun muassa Pohjoismaat, Keski-Eurooppa ja Israel.

1990-luvun aikana Vammalan Konepaja panosti merkittävästi tuotekehitykseen ja uusien tuotantomenetelmien omaksumiseen. Suomen ensimmäisenä sairaalakalustevalmistajana yritys sai ISO9001 laatusertifikaatin. Lisäksi Vammalan Konepajan johto sai vuonna 1998 tunnustusta kun pitkäaikainen toimitusjohtaja Seppo Suuriniemi valittiin Tampereen Kauppakamarin vuoden yritysjohtajaksi. Vuonna 1995 yhtiö laajensi sairaalakalustetuotantoa ostamalla Temelex Oy:n Kempeleestä, jolle hankittiin myös omat kiinteistöt. Samalla Temelexin alihankintana tehdyt komponentit kotiutettiin kehittämällä konekantaa, maalauslinjaa ja robottihitsausta. Vuonna 2003 Kempeleelle rakennettiin uusi, n. 600 m2 kokoonpanohalli. Temelex on keskittynyt sairaalasänkyjen suunnitteluun ja valmistukseen.

Vuonna 1999 fysioterapia-liiketoimintaansa ostamalla Ruotsista alan tukkuliike Medema Physio Ab:n. Vuonna 2004 Vammalan Konepaja laajentui hierontapöytiin ja tarvikkeisiin ostamalla Rainer Rajala Oy:n Orimattilasta. Toimialan rationalisoinnin myötä Rainer Rajala Oy on keskittynyt hoito- ja tutkimuspöytien päällysteiden tekoon ja se toimii logistiikkakeskuksena kotimaan, Ruotsin ja Venäjän kaupassa. Fysioterapia-alueen integrointi Medema Physion ja Rainer Rajalan kesken on tuonut Lojerille yhteispohjoismaisen tuoteportfolion ja keskitetyn logistiikkaketjun, joka palvelee suomalaisia ja ruotsalaisia asiakkaita maailmanluokan tuotteilla. Vuonna 2006 yhtiö muutti nimensä Vammalan Konepajasta Lojer Oy:ksi. Jo 1980-luvulta tunnetuksi tullut Lojer -nimi oli luonteva valinta koko yhtiölle. Vuonna 2009 Lojer perusti edustuston Moskovaan. Sen avulla Venäjästä on kasvanut yhtiön tärkein vientimarkkina.

Konsernirakenteen selkiinnyttäminen tehtiin vuonna 2013 kun  Lojer sulautui Lojer Works Oy:n, Rainer Rajala Oy:n ja Temelex Oy:n kanssa. Samalla yhtiö jakaantui siten, että sairaalakalusteiden liiketoiminta siirtyi uudelle Lojer Oy:lle  ja pumppujen liiketoiminta perustetulle Nira Pumps Oy:lle. Konsernin toimitusjohtaja Ville Laineen mukaan yhtiö karsi näin sisäisiä prosessejaan ja vapauttaa lisää resursseja yhtiön asiakkaiden käyttöön.

Vuonna 2015 yritys perusti Venäjälle uuden tytäryhtiön nimeltä oooLojer Medical. Samalla muutettiin uusiin toimitiloihin Moskovassa. Syyskuussa Lojer osti Norjan suurimman fysioterapialaitteiden toimittajan, Fysiopartner As:n. Samalla Lojer kasvoi fysioterapian laitteiden ja tarvikkeiden suurimmaksi jälleenmyyjäksi Pohjoismaissa.