Eva Wahlström: Huippu-urheilijalle kehonhuolto on välttämättömyys

Image

Eva Wahlström: Huippu-urheilijalle kehonhuolto on välttämättömyys

Meillä kaikilla urheilijoilla on vastuu huoltaa omaa kehoamme, sillä se on työvälineemme. Itse olen 35-vuotias, joten kehonhuolto vie enemmän aikaa kuin nuorempana. Myös palautuminen ottaa oman aikansa, ja siinä kehonhuollolla on merkitystä.

Yritän nykyään keskittyä aidosti kaikkeen tekemiseen, myös lihashuoltoon. En tee enää mitään, vain siksi että ”jokaisen on pakko venytellä”, vaan teen juuri niitä liikkeitä ja harjoitteita, joista koen olevan hyötyä.

Kokemuksen myötä olen myös alkanut paremmin ymmärtää omaa kehoani. Haluan pitää siitä huolta, enkä rääkätä sitä äärimmilleen. Toki nyrkkeilyyn kuuluu, että välillä harjoitellaan todella kovaa, kun valmistaudutaan seuraavaan otteluun.

Hoidan lihashuoltoa monin tavoin. Käyn kiropraktikolla ja hierojalla joka toinen viikko tai jopa useammin. Kotona minulla on laitteet lihashuoltoa varten ja lisäksi käyn kylmähoidossa, uin avannossa ja teen päivittäin lihashuoltoa kuten venyttelyä ja palauttavia harjoituksia.

Jokainen urheilija hankkii oikeat ihmiset ympärilleen auttamaan kehon huollossa. Minulla on luottoihmiset, joista osan kanssa olen tehnyt yhteistyötä jo vuosia.

Ottelu lähestyy

Tässä on nyt viikko aikaa ennen seuraavaa ottelua, joten tällä hetkellä treenaan tosi kovaa. Viimeinen viikko ennen ottelua on erilainen, silloin harjoittelu on kevyempää ja kehonhuoltoa korostetaan. Siinä vaiheessa on käytössä tarkka päiväaikataulu valmistautumiseen.

Ottelun jälkeen menen yleensä suoraan lehdistön eteen, siinä ei ehdi miettiä palautumista. Ottelun jälkeen kroppa on myös todella kipeä ja vaatii, että otan pari viikkoa iisisti: syön kunnolla ja teen kaikkea muuta paitsi nyrkkeilen. Vahvistan esimerkiksi selän lihaksia eri lajien parissa.

Miten sinä pidät huolta kehostasi?

Terveisin,
Eva Wahlström

 

 

Eva Wahlström on Suomen menestynein naisnyrkkeilijä. Huhtikuussa 2015 Wahlströmistä tuli ensimmäinen ammattilaisnyrkkeilyn maailmanmestaruuden voittanut suomalainen. Titteliään Eva puolustaa 18.3.2016 ylemmän höyhensarjan MM-ottelussa Dominikaanisen tasavallan Dahiana Santanaa vastaan.

Lojer toimitti Eva Wahlströmin käyttöön Capre FX -hoitopöydän. Pöytä meni Evan avomiehen isälle, joka toimii Evan hierojana. ”Olen nyt ehtinyt sitä kokeilla muutaman kerran, ja se on todella hyvä”, Eva kehuu.

 
Image

  TOIMITUS

Sovimme toimitustavan tilauksellesi tarpeen mukaan - aina hoitotiloihin asti ja käyttökuntoon asennettuna.

Lisää toimituksesta »

  RAHOITUS

Hoitokalusteiden ostamisen lisäksi tarjoamme myös muita hankintatapoja kuten vuokrauksen ja leasing-sopimukset.

Lisää rahoituksesta »

  HUOLTO & VARAOSAT

Saat meiltä kattavat palvelut kuten huollot ja varaosat – myös muiden valmistajien tuotteisiin.

Lisää huollosta ja varaosista »

Tekijänoikeudet © 2023 Lojer Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.