Viennin voimakas kasvu siivitti Lojerin ennätystulokseen

Image

Viennin voimakas kasvu siivitti Lojerin ennätystulokseen

Hoito- ja sairaalakalusteita valmistava ja markkinoiva Lojer -konserni päätyi tilikauden 2012 aikana ennätystulokseen. Syyskuun lopulla päätynyt tilikausi toi yritykselle 21,8 M€ liikevaihdon, jossa oli 17 % kasvu edelliseen tilikauteen. Liikevoittoa Sastamalassa pääpaikkaansa pitävälle yritykselle kertyi 2,1 M€ (+58%).

- Hyvä tuloksemme johtui muun muassa EU:n ulkopuolisen viennin kiivaasta kasvusta. Vuoden aikana voitimme isoja projekteja etenkin IVY-maista ja Venäjältä. Liikevaihdostamme kertyykin n. 60 % ulkomailta ja kuluneella tilikaudella olemme vieneet tuotteitamme jo yli 50 maahan. Kaikkiaan Lojerin tuotteita on käytössä jo yli 100 maassa, Lojer Oy:n toimitusjohtaja Ville Laine kertoo.

Laineen mukaan Lojer Oy:n tuotteista etenkin leikkauspöydät, sairaalasängyt ja fysioterapiassa käytettävät hoitopöydät ovat olleet erityisen kysyttyjä. Hän painottaakin, että kahden viimeisen tilikauden aikana yrityksen liikevaihto on kasvanut lähes 50 prosenttia. Tämä on tuonut positiivista virettä myös työllisyyteen.

- Olemme kahden viime vuoden aikana työllistäneet Suomeen lähes 30 henkilöä lisää ja tilauskantamme on edelleen vahva. Kapasiteetin nostamiseksi Sastamalan tehtaalle on lisäksi meneillään n. 2 M€ investoinnit, Laine paljastaa.

Image

  TOIMITUS

Sovimme toimitustavan tilauksellesi tarpeen mukaan - aina hoitotiloihin asti ja käyttökuntoon asennettuna.

Lisää toimituksesta »

  RAHOITUS

Hoitokalusteiden ostamisen lisäksi tarjoamme myös muita hankintatapoja kuten vuokrauksen ja leasing-sopimukset.

Lisää rahoituksesta »

  HUOLTO & VARAOSAT

Saat meiltä kattavat palvelut kuten huollot ja varaosat – myös muiden valmistajien tuotteisiin.

Lisää huollosta ja varaosista »

Tekijänoikeudet © 2023 Lojer Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.